I support working girls...

Mikä on kun ei tunnit vuorokaudessa meinaa millään riittää?

Kevät on jo vaihtumassa kesäksi ja mitä minä olen saanut aikaan - en mitään, koska en ole töiltäni ehtinyt Tai ainakaan blogien ihmeelliseen maailmaan en ole ehtinyt. Tai olen minä työmatkojen aikana lukenut monta hyvää kirjaa ja kuunnellut montaa hyvää levyä. Toki olen katsonut muutamat tuotantokaudet scifisarjoja ja osallistunut loistaviin bileisiin tai järjestänyt itse sellaiset, mutta silti koen elämäni pyörivän enemmän ja enemmän töiden ympärillä.

Kuinka masentavaa!

Pelkkä vilkaisu kalenteriin riittää kertomaan, että lisää töitä on luvassa. Onneksi oravanpyörän katkaisevat festarit, joissa sielläkin olen kyllä töissä. Ilmapiiri on vain huomattavasti inspiroivampi kuin tuossa eräässä kodintekstiilejä suoltavassa liikkeessä.

Useammin kuin kerran olen miettinyt, miten ihmeessä tuo nimeltä mainitsematon firma on onnistunut saamaan työntekijöikseen niin... hmm.. mitenköhän sen nyt kauniisti sanoisi... idioot.. ei kuin erikoislaatuisia ihmisiä. Eräs myymäläpäälliköistä on täysin väärällä alalla - tai sitten hän on ollut asiakaspalvelualalla aivan liian pitkään. Sen lisäksi, että kyseinen pomorouva huutaa työntekijöilleen ja kollegoilleen, vittuilee sen minkä kerkeää, hän huutaa myös asiakkaille, jos nämä eivät esim. osaa tehdä ostopäätöstä tarpeeksi nopeasti. Aivan uskomatonta ja törkeää käytöstä! Esimiehenä hänen pitäisi toimia hyvänä esimerkkinä ja roolimallina alaisilleen, mutta ei... Vielä uskomattoman asiasta tekee se, että samainen rouvashenkilö on firmamme työsuojeluvaltuutettu.

Mitä työntekijöihin tulee, niin en ole aivan varma onko osalla aivan kaikki inkkarit kanootissa. Suurin osa työntekijöistä on niin nuoria tyttösiä, että he eivät esimerkiksi tiedä mitä heidän vanhempansa tekevät työkseen tai prosenttilaskun perusteita tai miten vessa pestään. Mutta tukkansa he osaavat laittaa todella näyttäväksi meikkaamisesta puhumattakaan. He ovat kyllä mukavia ihmisiä, mutta ei heidän kanssaan mistään syvällisestä voi puhua, koska he ei eivät tiedä historiasta mitään, eivät kirjallisuudesta mitään, eivätkä poliitiikasta saatika muutenkaan maailmanmenosta. Hämmentävää. Erittäin hämmentävää.

Firmalla on myös monivuotisia työntekijöitä, jotka eivät vieläkään hallitse kassajärjestelmää tai sähköpostin lähettämistä tai tuotteiden kirjaamista. Syynä on kielimuurit ja esimiesten & toimipisteiden suuri vaihtuvuus.

Joskus tuntuu, että miten ihmeessä tämä firma on voinut pysyä pystyssä näinkin vähäisellä joukolla täysjärkisiä ihmisiä.

Mutta teen sen, mihin minut palkattiinkin. Yritän olla oikeasti hyvää esimerkkiä antava esimies ja sivistää tyttösiä siinä sivussa ja kertoa oikeasta maailmasta, jossa veroprosenteilla ja koulutuksella on oikeasti merkitystä. Haastetta riittää, sillä osalle on vieläkin hankalaa muistaa tervehtiä asiakasta, laittaa ovet lukkoon työpäivän päätteeksi, pitää kassalaatikot kiinni ja rahat öiseen aikaan kassakaapissa toimiston pöydän sijaan jne.

Vielä on pitkä matka edessä.

New Life

Vähänpä tiesin, kun muuttolaatikoita pakkailin. Uusi asunto, uusi työ, uusi elämä -mantra oli kyllä tuttu, mutta pitikö kaiken tapahtua sellaisella rytinällä, että kestää kaksi kuukautta toipua elämänmuutoksen aiheuttamasta järkytyksestä?



Itse muuttopäivä sujui todella kivuttomasti. Ei siinä mennyt kuin 8 tuntia, kun molempien asuntojen sisältö oli lastattu muuttoautoon, huristeltu uusiin maisemiin ja tavarat sisällä uudessa yhteisessä kodissa. Ei mennyt koulutus hukkaan, kun näin tehokkaasti on oppinut organisoimaan! Ei muuttopäivä pelkkää rehkintää ollut, vaan herkuttelimme välillä hirvikeitolla ja karjalanpiirakoilla ja tapahtuihan sinä päivänä sellaistakin mullistavaa, että appiukot ja anopit tapasivat viimein toisensa. Historiallista, mutta totta.

Muuttoa seurannut vuorokausi olikin sangen hektinen, kun joku yritti saada kaiken valmiiksi ennen uudessa työpaikassa aloittamista. Ahneen loppu on tunnetusti paskainen. Loppujen lopuksi keittiö oli ainoa muuttolaatikoista vapaa ja täysin järjestyksessä oleva huone pariin viikkoon, koska työvuoroja alkoi kirjottajalle pukata ajateltua nopeammin ja enemmän. Kaaos ahdisti siinä määrin pahasti, että kävin useamman kerran illassa keittiössä meditoimassa. Keittiö oli se henkireikä, jota ilman olisin varmaan räjähtänyt.

Kun on ollut pari kuukautta tekemättä yhtään mitään, työelämään hyppääminen verottaa voimavaroja huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Olin kirjaimellisesti rättipoikkikuitti työpäivän jälkeen. Vika ei ollut itse työssä vaan siinä, että olin tottunut makoilemaan ainakin yhdeksään asti ja herätys kello 6.00 oli jotakin aivan ylivoimaista. Parin tunnin työmatka 8-12 tunnin työpäivän lisäksi ei hirveästi auttanut asiaa. Mutta kaikkeen tottuu. Kaksi kuukautta siihen menikin.



Nyt tavarat kaikki tavarat ovat onnellisesti paikoillaan, kaikki uudet huonekalut kasattu ja kylpyhuonekin remontoitu. Olen ehkä paria astetta paremmin perillä pk-seudun joukkoliikenteestä ja alan jo olla muutenkin "kartalla". Olemme luoneet uudet arkirutiinit ja muutenkin elo vaikuttaa tasapainoiselta. Vielä kun saisi uuden kiukaan ja astianpesukoneen sekä tauluja seinille ja kukkaset takaisin evakosta, homma olisi täydellistä.

Ja se parisuhde... Se voi hyvin. Me voimme hyvin. Ainakin suhteemme syveni kerta heitolla uudelle tasolle ja sai uutta kipinää useamman voltin verran. Toisen asema tukena ja turvana on korostunut entisestään, kun ympäristö on täysin uusi ja ystävät asuvat niin kaukana. Seikkailemme yhdessä ympäriinsä ja meillä on todella hauskaa. Ison keittiön myötä Muru on innostununut kokkaamisesta aivan uudella tavalla ja ruoka odottaakin usein pöydässä, kun tämä raskaantyönraataja palaa töistä.

Hamstraajat ry

Kyllä ihminen osaa olla sitten hölmö! Miksi ihmeessä sitä säästää turhanpäiväisiä papereita, puoliksi rikkinäisiä tavaroita, turhia vaatteita tai muistoja tuovia esineitä kuten keikkalippuja? Miksi maksettuja laskuja ei voi tuhota silppurissa heti niiden maksamisen jälkeen vaan ne pitää säilöä kaapin perälle odottamaan arkistointia, jota ei ikinä tapahdu? Miksi olemme säilyttäneet relevikaista kahvinkeitintä nurkissamme? Pannun takia?? Se ei edes sovi kokonsa puolesta kumpaankaan toimivaan kahvinkeittimeen?

Pieniä ja kulahtaneita vaatteita on löytynyt molemmista asunnoista jo parin jätesäkillisen verran. Miksi niitäkään ei voi viedä kierrätykseen tai lahjoitettavaksi ajoissa, vaan niitä on säilyttää siinä toivossa, että kertyneet kilot yhtäkkiä sulaisivat vyötäröltä tai että ne saisivat muotonsa ja värinsä takaisin hyvä haltian taikaiskusta? Miksi säilyttää huonokuntoisia kattiloita, jotka polttavat kaiken pohjaan tai purnukoita/voiteita, joissa on enää jämät jäljellä?

Ainoa käyttökelpoinen turhake, jota olemme oikeasti tarvinneet, on keikoilta kiinniotetut rumpukapulat. Niiden avulla on oikein kätevä kurkottaa sohvan takanurkkaan pyörinyttä huulirasvaa tai hellan ja seinän väliin tipahtanutta maustepussia.

Ehkäpä kysymys kuuluukin; milloin minusta tuli hamstraaja?

Lukaalimme ei muistuta kauhusarjojen hamstraajan kotia, joissa eletään kirjaimellisesti keskellä paskaa, mutta tavaraa on silti enemmän kuin laki sallii. Miksi on niin vaikeaa luopua turhanpäiväisestä tavarasta? Sen kiikuttaminen roskalavalle tai kierrätykseen ei veisi montaa minuuttia, miksi en sitä tee? Laiskuuttaniko? Vai siksi, että sitä voisi vielä jonakin päivänä tarvita tai että sitä olisi kiva katsella sitten joskus kiikkustuolissa??

Se ajatus kai niiden keikkalippujen säilömisessä oli. Näyttää lapsenlapsille, että mummo oli aika hurja rokkityttö nuoruudessaan.

Päivät ovat kuluneet toisin sanoen oman elämän fyysisten muistojen tuhoamisessa. Laskuja ja semitärkeitä papereita silpuksi, tavaroiden lajittelua ja luopumista kaikesta turhasta. Eipähän tarvitse roudata niin paljon laatikoita uuteen asuntoon.

Pari kätevää vinkkiä muuttolaatikoihin. Alkon viini/viinalaatikot ovat kestäviä ja käteviä. Useimmissa on pullokehikotkin jäljellä, joten lasien pakkaaminen ei tuota mitään vaikeuksia. Lisäksi kaupoista kannattaa kysellä ns. lihalaatikoita lainaksi. Niitä on kätevä pinota päällekkäin, niihin mahtuu paljon tavaraa ja mikä parsta - ne voi palauttaa mihin tahansa kauppaan käytön jälkeen. Liinavaatteita on turha laskostaa laatikoihin. Rohkeasti jätesäkkeihin vaan kaikki pehmoinen!

Eka kerta

Tänään se sitten tapahtuu. Ensimmäinen yö uudessa kodissa. Muru kerkesi testaamaan uinumista viime yön siellä ja hyvin kuulemma uni maittoi.

Onhan se hieman karua eloa, kun varsinainen muutto on edessä vasta muutaman viikon kuluttua, mutta pitäähän se oma sauna päästä testaamaan. Ennen saunomista on luvassa paljon mittanauhan kanssa heilumista ja se eniten rakastamani osio eli mikä huonekalu/ tavara mihinkin paikkaan. Olo on kuin lapsella jouluaattona jo vähemmästäkin.

Hmm.. Mitäköhän seuraavaksi? Ikea-neitsyyden menettäminen??

Hektiset ajat luvassa

Elimme viime vuorokauden pienimuotoisessa sopimusviidakossa. Irtisanoimme tulevat vanhat asuntomme, kilpailutimme sähköyhtiön ja vakuutusyhtiön, teimme sopimuksen mieleistemme yhtiöiden kanssa ja niin pois päin. Ja tästähän se kunnon muuttorumba vasta alkaakin. Muuttofirman metsästys, muuttolaatikoiden hamstraus/vuokraus, tavaroiden pakkaaminen, ilmoitus maistraattiin, postihässäkät, loppusiivoukset ja se suurin ponnistus eli kahden asunnon tavaroiden kantaminen.

Tähän soppaan kun vielä lisätään blogin kirjoittajan opintojen saattaminen loppuun, työpaikan etsiminen ja lääkäreillä ravaaminen sekä pakollinen joulustressi, voi sanoa että kiirettä pitää. Kuka vielä väittää, ettei muutos voi tapahtua hetkessä?

Ystävän malja

Uudelle paikkakunnalle muuttamisen seuraukset alkavat pikku hiljaa hiipiä tajuntaani. Suurin murheen aihe on vanhalle paikkakunnalle jäävät ystävät. Selviääkö ystävyys reilun sadan kilometrin välimatkasta vai hiipuuko se jutellaan kerran vuodessa facebookissa -tasolle?

Ei enää ex tempore -kahvitteluja torin läheisyydessä tai päivittäisiä lenkkeilyhetkiä. Ei enää humaloideja meille vai teille -jatkoja saatika jokailtaisia illalliskerhoja. Mutta ainakin puhelinoperaattorini alkaa voimaan hyvin ja paksusti. Tällä hetkellä puhun kuukaudessa noin 17 tuntia kuukaudessa, reilun puolituntia siis keskimäärin päivässä. Veikkaan määrän vähintään tuplaantuvan ensi vuonna. Toinen hyötyjä on VR, joka saa minusta taas kannattavamman asiakkaan. Valitettavasti kyseisen yhtiön luotettavuus ja toimintavarmuus on mikä on, että ehkäpä kehäteiden maisemat tulevat nykyistä tutummiksi.

Ystävämme Mimosa ja Ilona ovat ainakin suoraan myöntäneet, että heille tulee olemaan todella kova paikka meidän muuttomme "kauas" pois. Samoiten Rakas Ex-Pomoni on sanonut, ettei hänellä ole juurikaan sen jälkeen hirveästi syitä jäädä vanhaan kotikaupunkiimme ja hän onkin haikaillut takaisin omille kotiseuduilleen, vielä kauemmas pois.

Vanhat yläasteaikaiset ystäväni, tai siis ne kolme niiltä ajoilta säilynyttä, tuskin menettävät yöuniaan. Sairaanhoitaja on ollut jo pitkään oman parisuhteensa syövereissä eikä häntä ole juuri näkynyt, kuten ei myöskään Lastenhoitajaa, joka on paljastunut melkoiseksi työnarkomaaniksi. Ehkä ainoa, joka edes huomaa muuttomme elämässään, on Sporttimimmi, mutta onneksi hänellä ja hänen poikaystävällään on paljon tuttavia pk-seudulla, että näemme varmasti jatkossakin.



Onneksi pk-seudulle on muuttanut kuitenkin joukko ystäviä, etten ole aivan pallo hukassa uusilla seuduilla. Tottahan toki sitä äkkiä tutustuu ihmisiin, mutta silti ilahduttaa, jos isossa pelottavassa joukossa on edes yhdet tutut kasvot. Epäilen vahvasti, että esimerkiksi Levin kämppikseni kanssa pistämme taas pystyyn perinteiset viini-iltamat, jotka olivat sinkkuaikojeni parhaat piristykset rokkikeikkojen ohella. Ja onneksi tuo ystävistä parhain eli Muru on siinä vieressä lievittämässä eroahdistusta.

Luminen aamu

Huh huh, mikä keli! Tuuli tuivertaa sen verran kylmästi ja ikävästi, että lumi suorastaan pistelee ihoa. Ei kiva! Kuka oli taas niin tohelo, ettei tarkistanut eilen illalla paniikkisuklaaostoksille lähtiessään aamupalatarvikkeiden jamaa?!! Ei ollut lainkaan mukavaa raahautua lämpöisestä sängystä kokemaan pettymys jääkaapilla ja lähteä tarpomaan Siwaan, joka ei nyt mainoksesta huolimatta ole aivan niin yllättävän lähellä.

Seuraavaksi kuppi teetä tassuun ja kouluhommien kimppuun. Ja kai sitä vois hieman tutkia olisiko lisää edes hieman mielenkiintoisia duunipaikkoja tarjolla. Ja ehkä hieman stalkata Peter Tägtgreniä ja hänen poikaansa sekä Pärlbyn maisemia seuraavan musiikkivideon avulla: