Aika on kummallinen juttu. Se parantaa haavat. Se lentää etenkin hyvässä seurassa. Joskus se matelee. Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä. Odottavan aika on usein pitkä.
Aikaa on kulunut viime päivityksestäkin. Tomu on laskeutunut. Olen saanut mietiskellä rauhassa ajatuksiani ja tuntemuksiani sekä keskustella Muruni kanssa asiat halki perinpohjin. Mitä olen oppinut? No ainakin sen, kuinka tärkeää on avata suunsa ja puhua. Ja että pettymyksen ydin on omien odotuksiensa ja todellisuuden ristiriita häpeään kiedottuna. Kun nielee ylpeytensä ja myöntää omat heikkoutensa, on jo pitkällä paranemisprosessin suhteen.
43 viikkoa on tänään täynnä yhteistä taivaltamme. Asiaa juhlitaan romanttisella kynttiläillallisella kotona. Murun asunnolla siis. Minun asunnossani jöötä pitävät edelleen nallekarhut ja Pyry-Iivari Polo alias Pylly-Riivari Poro. Asuntojärjestelyt ovat siis ennallaan, mutta muuten asiat ovat paremmin. Oikeastaan tämänhetkisiä olosuhteita voisi kuvailla oikein hyviksi. On se jännä, miten kahdenkeskiset mökkireissut tekevät hyvää parisuhteelle.
Kai se on sitten niin, että elämä on yhtä aaltoliikettä; full of ups and downs. Mutta pelottavaa on silti rakastaa toista ihmistä näin paljon.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti