Ai mistäkö puhutaan... No vauvoista tietenkin. Viimeisten neljän kuukauden aikana lähipiiriini on syntynyt pikkurääpäleitä huikeat 14 kappaletta. Kolme frendiäni odottaa haikaranvierailua parin viikon kuluessa ja neljä jatkaa ylpeänä mahapystyssä kulkemista hieman pidempään. Kai tässä yhteydessä voi puhua jo pienimuotoisesta vauvabuumista. Varsinkin kun vauvasta haaveilijoiden määrä on sekin radikaalisti kasvanut kolmannen eksponentin mukaan.

Ehkäpä juuri sen takia jotkut tietyt tahot ovat alkaneet kytätä aivan viattomienkin, ei vauvakuumeesta kärsivien vatsanseutua silmä kovana. "Ne ovat olleet nyt niin ja niin pitkään yhdessä, ja kyllä... minusta näyttää, että sen vatsa on pyöristynyt.. joten kyllä. Se on vauva tulossa! Aivan selvästi"
Muru joutui virheellisten isyysonnitteluiden uhriksi viime perjantaina kantakuppilassamme. Poikarukka meni tietenkin aivan hämilleen moisista halionnitteluista ja oli pari minuuttia äimänkäkenä ennen kuin sai soperrettua, ettei meille mitään vauvaa ole tulossa. Onnitteluiden seurauksena minut pistettiin suklaalakkoon ja juustovieroitukseen. Ja olin ymmärtävinäni Murun puheesta rivien välistä, että minun pitäisi ehkä vetää useammin kunnon lärvit armaassa metallimestassamme.
Nyt kun olen pari päivää miettinyt näitä vauvaonnitteluitamme ja mistä muusta kuin 1+1=3 -ajattelusta se olisi voinut johtua, havaitsin mahdollisen osasyyllisen naamakirjastani. Olin päivittänyt olleeni salaistakin salaisimmissa 101010-häissä ja pari päivää myöhemmin ilmoittanut, että keskiviikon gourmet-illalliskokonaisuuden lisäksi meillä olisi tarjolla hääkakkurääppiäiset. Että näin. Silloin tupsahti jo hääonnitteluitakin, vaikka todellisuudessa olimme vain vieraina ja pelastimme loppukakun hääparin jääkaapista, ettei siellä olisi odottanut karvainen yllätys honeymoonilta palatessa. Mutta ilmeisesti häiden luonnollinen seuraus on vauva ja edelleenkin sellaisen odottaminen taitaa olla hyvä syy mennä naimisiin. Ei ole maailma juuri muuttunut vuosikymmenten saatosssa.
Yksi syyllinen voi olla sekin, että itseni ikäisten naisten oletetaan jo rupeavan lisääntymään. Omat vanhempani ovar odottaneet vauvauutisia jo yhdeksän vuotta. Naimisissa oleva opiskelijaystäväni kertoi työpaikan löytämisen olevan todella vaikeaa, koska kaikki työnantajat olettavat hänen heittäytyvän äitiysputkeen heti sillä minuutilla kun hän saa vakipaikan, koska onhan hän jo sentään 29-vuotias. Niinpä niin. Biologinen kello et ceteraa. *huokaus*
Vaikka tuttavani työntävät vaunuissaan tuhisevaa kääröä, ei se tarkoita sitä että minunkin pitäisi. Asia on huomattavasti ajankohtaisempi sitten, kun olen kuullut papin aamenen ja mussuttanut oman hääkakkuni. Sitä paitsi vauvantekoharjoittelu ennen käytännön harjoituksia on aivan liian mukavaa. Sitä tahtoo lisää ja paljon!

0 kommenttia:
Lähetä kommentti