Taannoin saimme Murun kanssa hieman esimakua siitä, millaista on kuulua seksuaalivähemmistöön. Olimme viettämässä alkoholinhuuruista iltaa helsinkiläisessä olutravintolassa Levin kämppikseni kanssa ja joukko hänen ystäviään liittyi seuraamme. Minä ja muru olimme koko joukon ainoat heterot.
Huomasin ajattelevani, että olenko minä aivan normaali kun olen kiinnostunut vain ja ainoastaan vastakkaisesta sukupuolesta? Onko minussa jotakin vikaa??
Minulle ei ole koskaan ollut väliä, onko joku ihminen homo, lesbo, bisse, transu tms. Riittää kunhan hän on vain kunnon ystävä. Paras lastentarha-aikainen ystäväni on ollut yläasteikäisestä lähtien avoimesti homoseksuaali, mikä ei varmasti ollut helppoa asumassamme takapajulassa. Monet restonomiopiskelijatovereistani ovat kallellaan omaa sukupuoltaan kohtaan, kuten myös hyvin moni ystävistäni. Marja-Sisko Aalto on Olli-Veikkona ollessaan vihkinyt potentiaaliset appivanhempani.
Jokainen taaplaa tavallaan. Ei siinä ole mitään erikoista ja ihmeteltävää. Erilaisuus on rikkautta. Erilaisuus vahventaa joukkoa ja tekee siitä monipuolisemman.
Kuukausi takaperin esitetty Ylen Homoilta sai sapen kiehumaan tässä osoitteessa. Muru erosi kirkosta iltaman jälkimainigeissa (syynä oli myös reilu 500 euron menoerä vuodessa kirkollisverona palveluista, joita hän ei käytä). Minä vain pyörittelin epäuskoisena päätäni. Jos ikinä törmään Päivi Räsäseen tai muihin kovan luokan umpimielisiin kristittyihin, vaihdan kernaasti pari valittua sanaa Raamatun sisällöstä ja heidän maailmankatsomuksestaan. Sillä samalla tavalla perusteltuna kuin he sen tekivät, pitäisi Suomessa olla edelleen hyväksyttyä orjien pitäminen. Ja näin ei kuitenkaan ole. Noh, tiedänpähän ainakin kenelle ääneni annan tulevissa vaaleissa (tällä tarkoitetaan sekä edus- että seurakuntavaaleja).
0 kommenttia:
Lähetä kommentti