Ei enää ex tempore -kahvitteluja torin läheisyydessä tai päivittäisiä lenkkeilyhetkiä. Ei enää humaloideja meille vai teille -jatkoja saatika jokailtaisia illalliskerhoja. Mutta ainakin puhelinoperaattorini alkaa voimaan hyvin ja paksusti. Tällä hetkellä puhun kuukaudessa noin 17 tuntia kuukaudessa, reilun puolituntia siis keskimäärin päivässä. Veikkaan määrän vähintään tuplaantuvan ensi vuonna. Toinen hyötyjä on VR, joka saa minusta taas kannattavamman asiakkaan. Valitettavasti kyseisen yhtiön luotettavuus ja toimintavarmuus on mikä on, että ehkäpä kehäteiden maisemat tulevat nykyistä tutummiksi.
Ystävämme Mimosa ja Ilona ovat ainakin suoraan myöntäneet, että heille tulee olemaan todella kova paikka meidän muuttomme "kauas" pois. Samoiten Rakas Ex-Pomoni on sanonut, ettei hänellä ole juurikaan sen jälkeen hirveästi syitä jäädä vanhaan kotikaupunkiimme ja hän onkin haikaillut takaisin omille kotiseuduilleen, vielä kauemmas pois.
Vanhat yläasteaikaiset ystäväni, tai siis ne kolme niiltä ajoilta säilynyttä, tuskin menettävät yöuniaan. Sairaanhoitaja on ollut jo pitkään oman parisuhteensa syövereissä eikä häntä ole juuri näkynyt, kuten ei myöskään Lastenhoitajaa, joka on paljastunut melkoiseksi työnarkomaaniksi. Ehkä ainoa, joka edes huomaa muuttomme elämässään, on Sporttimimmi, mutta onneksi hänellä ja hänen poikaystävällään on paljon tuttavia pk-seudulla, että näemme varmasti jatkossakin.
Onneksi pk-seudulle on muuttanut kuitenkin joukko ystäviä, etten ole aivan pallo hukassa uusilla seuduilla. Tottahan toki sitä äkkiä tutustuu ihmisiin, mutta silti ilahduttaa, jos isossa pelottavassa joukossa on edes yhdet tutut kasvot. Epäilen vahvasti, että esimerkiksi Levin kämppikseni kanssa pistämme taas pystyyn perinteiset viini-iltamat, jotka olivat sinkkuaikojeni parhaat piristykset rokkikeikkojen ohella. Ja onneksi tuo ystävistä parhain eli Muru on siinä vieressä lievittämässä eroahdistusta.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti